perjantai 3. huhtikuuta 2009

tänään oli joku päivä

Miten voi olla perjantai, en huomaa mitään. En tajua sitä ennenkuin bussissa, kaverit hokevat viikonloppua. Koko viikko on mennyt ruoassa, ajatukset ovat olleet kiinni siinä miten syön, mitä syön, paljonko syön ja mikä on liikaa. Niinkuin taisi mennä jo edellinen. Ja sitä edellinen. En edes muista montako viikkoa. Muut ajatukset ovat kyllä olemassa, mutta mitä muuta tavoiteltavaa maailmassa on kuin laihuus ja kauneus. Onko mitään? 

Haluaisin olla laiha ja kaunis, haluaisin että kaikki katsoisivat vartaloani ja haluaisivat olla yhtä laihoja kuin minä. Haluaisin käyttää pieniä vaatteita, minulle sopivina.

Nykyään kun syön, tulee heti kauhea morkkis, ei olisi taaskaan pitänyt syödä. En halua lähteä siihen bulimia kierteeseen, mistä moni puhuu. En halua että henkeni haisee ja että hampaani menevät pilalle. Haluan vain laihtua, mutta en huomaa mitään eroa viime viikkoon, lihoan vain. Miksi en osaa? Miksi sen pitää olla niin vaikeaa. Haluan laihtua, haluan olla suosittu ja haluan että pojat pitävät minusta edes vähäsen. Nykyään kaikki katsovat makkaroitani ja sanovat mikä läski. En halua olla enää tämä, haluan uuden vartalon. Tietääkö kukaan mitään kauppaa mistä ostaa uusi vartalo? Ja muita ruumiinosia?

Voiko joku auttaa minua. En saa mistään muualta kuin netistä tukea. Kaverit nauravat karkki ja suklaalakolleni joksi tätä kutsun. Ei heille mitään voisi kertoa. Ei kenellekään kuka ei ole samaa mieltä itsekin.

5 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Voi kiitoskiitos. ♥

Pakko edes yrittää pärjätä.

Johanna kirjoitti...

Se tuntuu välillä vaan niin mahdottomalta. Haluais päästää irti.

Btw, lagaako mun kone, vai onko sun uusimmassa postauksessa (tässä johon kommentoin) jotain häikkää, kun en pysty lukemaan sitä? ;o Se näkyy sellasina merkkeinä. :S

ღ Crystal kirjoitti...

Tervetuloa lukijakseni :>

Veera kirjoitti...

Toki on muutakin tavoiteltavaa. Itse en tosin siihen juuri tällä hetkellä jaksa uskoa..

Pärjää!<3

:) Onhan aina kiva saada uusia lukijoita, vaikka yleensä väitetäänkin (ja suurimmaksi osaksi niin onkin), että kirjoitetaan vain itselleen.

Johanna kirjoitti...

Aijaa. :S

Joo kiitos, mä yritän. ♥